sunnuntai, 6. maaliskuu 2016

Kuulumisia

Viikonloppu on menny taas aivan kauhean nopeasti, ei haittaa vaikka ois vielä pari vapaata. Mutta ei auta pakko se on huomenna palata arkeen, ja töihin. Kun pääsin perjantaina töistä, menin espooseen ystävälleni kylään. No juotiin siinä hieman, ei kuiteskaa mitään lärvejä vedetty. Saatiin jossain vaiheessa idea että lähdetään käymään muutamalla. Tosi harvon tulee laulettua karaokessa mitään, mutta nyt tuli laulettua. ihan hauska reissu oli kaikin puolin. Mutta joo, koko viikonloppu meni rauhallisesti. Lauantai aamuna heräsin jo puoli ysiltä, vaikka yöllä meni lähes kolmeen. Oli pieni darra, mutta kyllähän tuo buranalla lähti äkkiä. Johtuu varmaan punkusta, siitä tulee aina. Lauantaina en tehnytkään mitään erikoista, jos sitä ei lasketa että olin illan kotona selvinpäin. Kirjoitin ekaa artikkelia, sai aloittaa aika monesti alusta. Tänään heräsin aamulla, jälleen kerran puoli ysiltä. Makoilin silmät auki hetken sängyssä, ennenku nousin. Laitoin mustat tuulihousut jalkaan, ja menin samantien parvekkeelle tupakalle. Poltin tupakkaani kaikessa rauhassa, koska ei ollut kiire mihinkään. Samalla seurasin kun kaksi miestä juopotteli alepan kulmalla. Toisella oli päällään likaiset farkut, ja resuinen tuulitakki. Toisella oli likainen tuulipuku, tästä voikin päätellä että heidän juhlat olivatkin kestäneet jo useaamman päivän. Myös pari lenkkeiliää meni parvekkeeni ohi. Ajattelin että lähden itsekkin käymään lenkillä, ja niin lähdin. Ilma ei ollut mitenkään kehuttava, aurinko oli pilvessä ja vettäkin tihuutti. Mutta kävin silti juoksemassa pari kilometriä. Makoilin melkeempä koko päivän kotona. Nämä sunnuntait on aina tylsiä päiviä. Tänään on vituttanu koko päivä huominen töihin meno, ei kiinnostais yhtään. no toivottavasti viikko menis nopeesti. 

sunnuntai, 6. maaliskuu 2016

Intti

alik.jpgSoittelin tänään armeijja kaverini kanssa ja muisteltiin inttiaikoja. Kaveriani voi kutsua jopa sodankylän jääkäriprikaatin särmimmäksi, sillä hän selvisi armeijjasta vähän reilulla puolella vuodella ja vain parilla esitutkinnalla. Itsellähän oli armeijjan harmaisiin, tai pitäisikö sanoa vihreisiin meno kesällä 2012. Ajattelin etten vain mene, no meni pari päivää ja komppaniasta alettiin soittelemaan että kannattaisi ilmaantua sodankylään 48tunnin kuluessa, muuten etsintäkuulutus astuu voimaan. Olin kyseisen puhelun aikana turussa aloittamassa 12 tunnin työvuoroa, no lähdin ajamaan välittömästi työvuoron päätteksi sodankylään. Kun vihdoin pääsin perille armeijja urani alkoi mielestäni hieman vasemmalla jalalla, sillä se aloitettiin esitutkinnalla, koska olin saapunut myöhässä paikalle. Päivä meni päivystäjänpöydän vieressä olevalla puisella, kovalla jakkaralla istuessa. Ja välillä vääpelin toimistossa käydessä, vastailemassa hölmöihin kysymyksiin. Istuin vääpelin toimistossa, ja hän esitti kysymyksen "miten suhtaudut siihen että armeijja alkaa juuri nyt vasten tahtoasi". Menin aivan lukkoon, vastasin hetken mietittyäni että armeijja ei ala nyt ja se on varma. Vetosin henkilökohtaisiin ongelmiin ja sain lykkäystä, pääsin jo iltapäivällä porttien ulkopuolelle ja sain tuntea suuren vapaudentunteen. Sillä eihän porttien toisella puolella ei saanut käydä edes savukkeella ilman lupaa. Ja tunne oli muutenkin kaikinpuolin hieno, sillä olin saanut vuoden lykkäystä. Ja tiesin että voin palata turkuun jatkamaan töitä sekä jatkamaan normaalia elämää. Lykkäilin armeijjaan menoa, lisää ja lisää, kunnes tammikuussa 2015 jouduin takaisin sodankylään. Ajattelin että sama käydä alta pois tämäkin, ja että puolivuotta menee nopeaa. Peruskoulutuskausi meni hyvin, en ollut missään vaiheessa mitenkään innokas, tein vaan hommat niinkuin kuuluu ja pidin turpani kiinni. Oli valintojen aika mihin hommiin haluaa mennä, minä halusin päästä helpolla, joten hain sotilaskeittäjäksi. Minulle sanottiinkin että kyllä se onnistuu, kaikki oli hyvin, olin saanut juuri kuulla ettei minun tarvitsisi jäädä vuodeksi. Seuraavana päivänä minut kuulutettiin päällikön toimistoon, hän ilmoitti että joudun aliupseerikouluun. Vastaväitteet eivät auttaneet mitään ja aamujakin oli tullut huomattava määrä lisää. Selvisin aliupseerikoulusta, sain linjan toiseksi huonoimmat pisteet, mikä on todella hyvin kun ajattelee sitä kuinka paljon panostin siihen. Juhannuskinhan sitä tuli vietettyä virka-apu osastossa, mikäpä olisi ollut parempaa kauniina juhannuspäivänä kuin pestä autoja!? Sitten tuli uudet mortit, täytyy sanoa että tapahtui suuri muutos, sillä osallistuin kurinpidollisiin toimenpiteisiin jopa hieman liikaakin. No morttien peruskoulutuskausi meni nopeasti, pidin heille paljon koulutuksia, nukuin ja huusin. Sitten mielenkiintoni alkoi hiipua, jopa sille tasolle että kävin varuskuntasairaalassa hyvin usein. Hymy ei tullut huulilleni tuossa paikassa muuta kuin kunnon vapautuksen merkeissä ja silloin kun tiesin ettei minun tarvinnut tehdä mitään. no kyllähän se loppupalveluskin meni silti hammastapurren ohi. Mutta ei toki ongelmitta, esitutkintaa tuli. ja sen johdosta ylipalvelusta. Mutta kaikesta huolimatta aamut vähenivät ja vihdoin koitti 30.12.2015. Päivä jolloin kotiudun. Olin aamulla kello 8.00 kersantin oven takana, takana oli myös noin 357 palveluspäivää ja valvottu yö. hymy mikä oli huulillani ei meinannut lähteä pois millään, joten jouduin olemaan oven takana noin 5 minuuttia ennenkuin sain naamani peruslukemille ja rohkenin koputtaa oveen. Toimistossa ei mennyt kauaa, kävelin portista ulos, sillon kun astuin portin ulkopuolelle koin ehkä tähänastisen elämäni hienoimman tunteen. Olin todella onnellinen ja oli todella vapaa olo, tuntui että kaikki ovet ovat avoinna, paitsi kersantin toimiston ovi, ja hyvä niin. Mutta kaikenkaikkiaan intistä jäi ihan hyviä muistoja, ainakin näin jälkeenpäin! Paljon hyviä kavereita ja kokemuksia! Aamuja vaan kaikille jotka ovat nyt palveluksessa.

sunnuntai, 6. maaliskuu 2016

Jotain Minusta

2014-06-06%2002.52.42%20%282%29.jpg

Iltaa! tai oikeastaan yötä, kyllähän tuo kello on jo paljon. Ajttelin aloittaa sillä että kerron jotin itsestäni. olen 23 vuotias, vaikka olen käynyt intin parempi silti käyttää sanaa "miehen alku" eikä mies. Olen tämmöinen oman tieni kulkia tietyllä tapaa, tykkään nähdä ja kokea uusia asioita. Olen aika sosiaalinen ihminen, tulen toimeen kaikkien kanssa, tai ainakin lähes kaikkien. Mutta viihdyn myös yksin, sillä tarviihan jokainen aikaa myös itsellee ja omille ajatuksille. Merenranta on paikka missä viihdyn yksinäni, mikäpä olisi parempaa kuin istua rannalla ja ajatella asiota. Olen ruumiinrakenteeltani normaalipainoinen. En ole käynyt koskaan kasvattamassa lihasmassaani salilla. Sen voi päätellä siitä mitä työkaverini sanoi minulle. hän sanoi "älä nosta kättä koskaan vasemmalla kädellä ku toi sun rannekello valuu kainaloon"  No se taisi olla vittuilua, sillä en minä pelkkää luuta ja nahkaa ole.  Mutta tykkään juosta. Ja onhan se tietenkin tietyssä mielessä parempi panostaa nopeisiin jalkoihin kun suuriin hauiksiin. Olen 179cm pitkä, eihän se haittaa vaikka olisi kasvanut pituutta muutaman cm lisää. Mutta näkyy se pituus jossain mikä on jäänyt ruumiini pituudesta pois, nimittäin jaloissani, kenkäni numero on 46. Tukkani on vaalea, mallia ananas ja noin 10cm pitkä. Yleensä tukkani on kammattu taakse vasemmalle puolelle, paitsi aamuisin milloin se on sekaisin. Päälläni on usein pillifarkut, villapaita (talvella ku on niin helvetin kylmä). käytän todella harvoin mitään päähinettä, paitsi töissä. Kuten äsken mainitsinkin minulla on työpaikka, olen koneenkuljettaja viralliseta ammattinimikkeeltä, eli kaivinkonekuski. En voi sanoa että onko nykyinen ammatti se mitä haluan tehdä loppuelämäni, sillä 50v isänikin miettii aina välillä että "miksiköhän sitä alkais isona". Asun helsingissä, ja olen onnellinen täällä. Päädyin tänne monenmutkan kautta, sillä olen kotoisin pohjois-pohjanmaalta. Mietin että mitä paheita minulla on, hmmm no sitä ei tarvinnut kauaa miettiä, tupakointi ja juominen. Voiko juomista pitää ees paheena jos käy joskus viikonloppuisin nauttimassa suomalaista laatutuotetta eli koskenkorvaa paikallisessa ravintolassa!? minunmielestä se ei ole pahe, ihan positiivinen asia vaan, sillä pitäähän jokaisen rentoutua välillä. se on kyllä todella positiivinen asia että osaa käyttäytyä kun on juonu, mutta itseltä se onnistuu nykyään. Olen ajatellut lopettaa tupakoinnin, ikävä kyllä se on jäänytkin ajatuksen tasolle. Sehän ois periaaatteessa helppohomma, ei tarvitsisi tehdä mitään, ei edes lähteä tupakallle.